quinta-feira, 26 de outubro de 2017

Tikkurilan uutta kirkkoa lähdetään rakentamaan yhteistyössä

Tulevan kirkon arkkitehti ja rakentaja on valittu. Tikkurilan kirkkoherran mukaan ehdotus sopii kaupunkikuvaan sulavasti ja rohkeasti.

Tikkurilan keskustaan tulevan kirkon tekijäjoukko on varmistunut. Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtokunta valitsi 23.10. arkkitehdiksi OOPEAA Office for Peripheral Architecture ja rakentajaksi Lujatalo Oy. Arkkitehtitoimisto OOPEAA on suunnitellut mm. vuonna 2004 käyttöön vihityn Nurmijärven Klaukkalan kirkon ja 2016 käyttöön otetun Suvelan kappelin Espoossa.

Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast on tyytyväinen hankkeen etenemiseen.

– Odotukset ovat korkealla. Innostus ja sitoutumishalu uuden kirkon rakentamiseen on suuri kaikilla osapuolilla seurakunnilla, rakentajalla ja arkkitehdillä. Hankkeen etenemistä tähän vaiheeseen on valmisteltu hurjan paljon. On suurenmoista ottaa monta askelta eteenpäin kohti kirkon rakentamista, Silvast sanoo.
– Ehdotuksessa kirkko istuu sulavasti ja rohkeasti kaupunkikuvaan ja ympäröivään kortteliin. Toiminnallisesti se taipuu hienosti erilaisiin käyttötarpeisiin. Kirkkosalia, muita toimintatiloja ja työpisteitä on jo tarkasteltu eri käyttötarkoitusten kautta. Kyseessä on kuitenkin tosiaan ehdotus, jota vielä hiotaan toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti.

Silvast muistuttaa, että ehdotus joka voitti kilpailutuksen uudeksi kirkoksi on tietenkin ehdotus, joka muokkautuu edelleen sekä toiminnan että kaupunkikuvan osalta. Kirkon lopullinen ilme ei ole tässä vaiheessa jokaista yksityiskohtaa myöten lyöty lukkoon.